Tämä Oskari Onnisen erittäin ansiokas tutkiva, rikospaikalle palaava pläjäys, viskaa minut suoraan takaisin neljän vuoden takaisiin "Viimeinen sulku – ovet auki!"- mielenilmauksen aikaan ja tapahtumiin. Kiitti vaan, Onnisen Oskari 🤗. https://www.uusijuttu.fi/juttu/sfuAeyCQ-mEfBKvez-520f4 (Kuva: Ella Kiviniemi / Uusi Juttu)

Silloin huusin kovaan ääneen että Valtioneuvoston toimien ansiosta käsissämme tulevina vuosina on sosiaalipoliittinen "Tsar Bomba". ( mittaontaysi.com/puheet-hauru ) Tapahtuma-ja kulttuurialojen elinvoima ja työllisyys eivät ole palautuneet pandemiaa edeltäville tasoilleen. Kuinka onkaan nyt käynyt niissä luovan teollisuuden duunarien talouksissa ja perheissä, joiden toimeentulo ennen pandemiaa oli rajalla?

Pandemian aikana koimme lopullisesti ja konkreettisesti, kuinka yksi korkeasti koulutettu ja yhteiskunnan taloudenkiertoa miljardiluokassa pyörittävä toimiala voidaan yhden ministerin (Krista Kiuru) henkilökohtaisilla aivoituksilla, vastoin terveysviranomaisten suosituksia, LAKIA ja vailla asianmukaisia kompensaatioita (Annika Saarikko, Sanna Marin), pistää työsulkuun ja näin pahoinpidellä kymmenien tuhansien ammattiylpeyttä ja omanarvontuntoa, ennenkaikkea kohtuullista mahdollisuutta toimeentuloon ammatissaan.

Silloin tuli perehdyttyä ja oltua mukana organisoimassa valitusta hallinto-oikeudelle Etelä-Suomen AVIn 7.1.2022 tartuntatautilain 58 §:n ja 58d §:n nojalla antamaan päätökseen (ESAVI/560/2022). Lyhyesti: ei mennyt läpi.

Jo tapahtumat pandemian alussa 2021 sytyttivät yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja aktivismin lampun päässäni ja siitä lähtien on tullut oltua mukana mm. järjestämässä isoja mielenilmauksia - joista viimeisimmästä (Sakset Seis!, parissa kuukaudessa yli 100k allekirjoitusta kulttuuriadressiin ‼️) ei ole kuin hiukan yli vuosi aikaa 👀. Sielläkin minä lähinnä huusin ja olin hermostunut. ( https://fb.watch/FqMMMWAPoI )

Pommipuheeni päätyttyä Senaatintorilla 3.2.2022 hakeuduin pressun taakse ja romahdin lapsenomaiseen itkuun. Samana iltana romahti myös henkilökohtainen elämäni. Perhe hajosi, mieli hajosi, kahden työuran päällekkäinen ja jääräpäinen, 15 vuoden suorittaminen tuli ja keräsi verot. En enää koskaan tahdo palata tuohon aikaan.

Luojan kiitos voin kuitenkin tänään sanoa että olen parantumassa ja että minulla edelleen on perhe. Minulla on kipinä luoda taidetta, improvisoitua musiikkia ja järjestää tapahtumia, ihmisille. Minulla on taas ja edelleen fiksu, ihana ja taitava vaimo jonka prioriteetit ovat yhtä lailla oikeassa paikassa - yhteisön palvelemisessa taiteen työläisenä. Olen köyhä ja edelleen yhteiskuntajärjestyksen hyljeksimä freelance-muusikko muiden joukossa - mutta onnekas ja päivä päivältä onnellisempi sellainen 🩷.